22. heinäkuuta 2015

Uusi soittaja ilmaorkesteriin

Sain ilmaorkesteriin uuden jäsenen, kun leppäpuusta tehty noin 65 cm korkea ilmapianonsoittaja valmistui. Tuoreesta puusta kuivattaminen ja tekeminen valmiiksi kesti noin vuoden. Aiempi jäsen ilmaorkesterissa on Ilmakitaransoittaja, joka on esitelty aiemmin tässä blogissa.








Muutamia ajatuksia ilmasoittamisesta huumorilla höystettynä:

"Ilmasoittaminen on halpaa, ei tarvitse soiton opetusta kovin paljoa, sopii aikuisille sekä lapsille, ja sillä voi viihdyttää itseään että muita. Tärkeintä on että tuntee soittavansa. Ilmasoittaja voi hallita useita instrumentteja, ja soittamisen ohella saa myös laulaa. Itsekkin soitan ainoastaan ilmasoittimia."

Terveisin,
Hannu Hirsivuori

19. heinäkuuta 2015

Kävely ja taideretki Haiharaan

Olin jälleen kävelyllä Haiharan taidekeskuksen alueella Tampereella. Kävin tietenkin katsomassa heinäkuun näyttelyt. Runebergin mökki on käytössä Taideteollinen yhdistys Interillä, ja siellä on myytävänä mitä erilaisempia käsityöläisten ja taiteilijoiden tekemiä lahja- ja käyttöesineitä. Lahjaa etsivän kannattaakin käydä tutustumassa tarjontaan.

Toisessa päässä Runebergin mökkiä on pieni kiva näyttely nimeltä Kesäkissa. Näyttelyssä on esillä Maija Kanervan tekemiä linoleikkausteoksia ja pastillitöitä. Näyttely on esillä 2.8 asti. Maija on tuonut mielenkiintoisen kattauksen linoleikkaustaidetta seinälle, yhteensä 46 teosta. Lisää teoksia Maija on koonnut koriin seinän viereen. Maijan teoksissa kuvataan usein kissoja erilaisissa tilanteissa Tampereen Pispalassa. Olen seurannut Maijan linoleikkaustaidetta muutaman vuoden, ja aina hän onnistuu tekemään uutta mielenkiintoista taidetta. En tunne linoleikkaus tekniikkaa, mutta uskon että tekotapa on vaativa.

Päärakennuksessa on Turun taiteilijaseuran näyttely Hehkuvaa. Näyttely on esillä 26.7 asti. Lisäksi Tallissa on kolmen eri taiteilijan yhteisnäyttely 26.7 asti. Taiteilijoina ovat Anssi Kasitonni, Alpo Nummelin ja Maria Stereo. Kaikki kolme näyttelyä ovat erilaisia ja mielenkiintoisia.

Seuraavassa blogitekstissäni esittelen oman uusimman puuveistokseni Ilmapienonsoittajan.

Terveisin:
Hannu Hirsivuori

10. heinäkuuta 2015

Monimuotoista taidetta Sara Hildén -taidemuseossa

Kävin katsomassa Sara Hildén -taidemuseossa Tampereella Erwin Wurm: Disruption näyttelyn, joka on esillä 30.4-20.9.2015.

Itävaltalainen kuvanveistäjä Erwin Wurm (s. 1954) tunnetaan maailmanlaajuisesti. Wurmin taiteen lähtökohtia ovat muotoilu, sisustus, arkkitehtuuri ja vaatesuunnittelu sekä laajemmin nyky-yhteiskunta arkisine ilmiöineen. Hän viittaa myös kuvanveiston ja länsimaisen filosofian historiaan. Wurm jatkaa pop- ja käsitetaiteen sekä performanssi- ja ready made -taiteen perinnettä. (Sara Hildén Taidemuseo).

Suomessa on aiemmin nähty Wurmilta vain yksittäisiä teoksia. Näyttely on retrospektiivinen, eli esillä on taiteilijan teoksia vuosilta 1992-2015. Isoimmat ihmisveistokset ovat yli kolme metrisiä, joissa villapaita on eräänlainen pakkopaita, josta pyritään pois.

Teokset leikittelevät erilaisilla muodoilla, kutistumisella, ja isontumisella. Pienoismalliteoksissa kuvattiin rakennuksien tuhoamista. Pronssista valmistetut makkaraveistokset ovat erikoisen kiinnostavia, niissä ihmisen näköisiä hahmoja on rakennettu makkaroista. Yksi Wurmin taiteen muoto on osittain maalatut valokuvat siten että osa valokuvasta peittyy maalaukseksi.


Oli antoisaa nähdä tämä näyttely omin silmin.

Terveisin,
Hannu Hirsivuori

Linkkejä:
Sara Hildén taidemuseo - Erwin Wurm: Disruption

1. heinäkuuta 2015

Matka Hämeenlinnan taidemuseoon

Tein matkan Hämeenlinnan taidemuseoon, Martta Wendelin näyttelyyn. Martta Wendelin (1893-1986) oli suomalainen kuvataiteilija. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. kirjojen kuvitukset, postikortit ja kuvalehtien kannet (esimerkiksi kotiliesi-lehti). Tämän lisäksi hänen tuotantoonsa kuulu maalaus-, grafiikka-, ja piirustusteoksia.

Mielestäni tämä on kattavin Martta Wendelin näyttely jonka olen nähnyt. Näyttely on kahdessa kerroksessa, ja esillä on esimerkiksi suosittuja satukirjoja, jotka Martta Wendelin on kuvittanut, sekä joulukortteja, joista teetetään yhä edelleenkin uusia painoksia. Martta Wendelin oli hämmästyttävän tuottelias taiteilija.

Taidemuseossa on tällä hetkellä avoinna myös kaksi muuta mielenkiintoista näyttelyä. Näkökulmia eri vuosikymmenille, joka esittelee mm. Suomen kultakauden taidetta, sekä Leila karttusen tekstiilitaidenäyttely.

Terveisin,
Hannu Hirsivuori

Linkkejä:
Hämeenlinnan taidemuseo